Seudun palvelut ja nähtävyydet
Noin kolmenkymmenen kilometrin säteellä Lehtikankaan tilalta löytyy lukuisia kiinnostavia retkikohteita ja nähtävyyksiä. Kosket kuohuvat muutaman kilometrin etäisyydellä joka suunnassa, lähimpänä melojien suosimat Ahvion kosket.
Valkmusan kansallispuiston 2,5 kilometrin pituinen pitkostettu polku alkaa noin viiden kilometrin päästä tilalta. Polun varrella on havaintotorni, josta avautuvat erinomaiset näkymät kansallispuiston alueelle. Alueella on yli 30 suotyyppiä sekä rikas linnusto ja perhoslajisto.
Ruotsinpyhtään keskustaan on tilalta 27 kilometriä. Ruotsinpyhtään kaunis puukirkko, pajamuseot sekä käsityöläisten pajat ja myymälät ovat tutustumisen arvoisia kohteita. Ruukinalueella järjestetään myös opastettuja kierroksia kesäisin. Vanhassa hevosenkenkäpajassa toimii kahvila.
Elimäen kunnan keskustaan on tilalta 26 kilometriä. Elimäen kirkolla on kotiseutumuseo, jossa on mm tuulimylly, talonpoikaistupa ja savusauna sekä kesäaikana kesäteatteriesityksiä. Aivan kirkonkylän tuntumassa on myös Pohjois-Euroopan huomattavin metsäpuisto, Arboretum Mustila. Mustila on täynnä harvinaisia kasveja, mutta erityisen suositeltava kohde se on alkukesästä, kun alppiruusut kukkivat.
Noin kahdenkymmenen kilometrin päästä Anjalankoskelta löytyy Anjalan kartanomuseo. Sen läheisyydessä luontopolun varrella on mm. Matilda Wreden hautamuistomerkki, ns. Kustaa III:n kuninkaanistuin ja Ranta-Pukin talomuseo. Entisessä viljamakasiinissa toimii kesäkahvila, jossa on myös taidenäyttelyjä kesäisin.
Noin viiden kilometrin päästä Lehtikankaan tilalta lähtee tilauksesta mielenkiintoinen lauttaristeily Kymijoella. Lähimpään kauppaan on matkaa 5 kilometriä, Ruotsinpyhtään kunnan ylläpitämälle matalalle uimarannalle noin kahdeksan kilometriä. Joessa syvemmässä vedessä pääsee uimaan jo noin kahden kilometrin päässä Ahviossa.
Tarkempia tietoja seudun nähtävyyksistä seuraavista linkeistä:
www.pyhtaa.fi
www.kouvola.fi
www.luontoon.fi (Valkmusan kansallispuisto)
|